torstai 19. kesäkuuta 2014

Vankeina omassa maassaan

Qalandiyan tarkastuspisteen kaaosta.





















Uutiskuvat Israelin ja Palestiinan konfliktista tarjoavat useimmiten nopeita välähdyksiä voimakkaasta väkivallasta. Ne keskittyvät monesti Gazasta ammuttuihin raketteihin, väitettyihin pommi- ja itsemurhaiskuyrityksiin ja Israelin ankariin vastaiskuihin – tai kuten aivan viime päivinä, kolmeen kadoksissa olevaan siirtokuntalaisnuoreen. Vaikka myös tämä puoli on alueen todellisuutta, sen varjoon jää usein tavallisten ihmisten arjen ahdinko miehityksen alla. Unohdetaan siis hetkeksi talojen tuhoamiset, väestön pakkosiirrot sekä Israelin siirtokuntalaisten palestiinalaisiin kohdistuvat häirinnät ja väkivallan teot ja tarkastellaan pelkästään palestiinalaisten vapaan liikkuvuuden jokapäiväisiä rajoituksia miehitetyllä Länsirannalla.


Qalandiyan tarkastuspiste Jerusalemin puolelta.
Aurinko hiipii hiljalleen esiin Qalandiyan tarkastuspisteen katon takaa Länsirannalla Ramallahin kuvernoraatissa. Olen paikalla ihmisoikeustarkkailijana ja tehtäviimme kuuluu tämän tarkastuspisteen monitorointi kolme kertaa viikossa[i]. Kello on noin puoli kuusi aamulla ja alue on aivan täynnä jonottavia palestiinalaisia – matkalla töihin Länsirannalta Jerusalemiin. Koskaan ei tiedä, kauanko tarkastuspisteellä aikaa kuluu ja työläisten on varauduttava useisiin tunteihin ehtiäkseen työpaikalleen. Päästäkseen läpi heillä täytyy olla vaadittavat kulkuluvat ja joskus sotilaiden mielivalta estää silti heidän pääsynsä Jerusalemiin.

Qalandiyan tarkastuspiste on likainen, kalterien ja porttien viidakko, jonka läpi palestiinalaisten on päivittäin puikkelehdittava. Sotilaat istuvat vahvojen panssarilasien takana tai pyörivät aitojen toisella puolella luotiliiveissään, aseet kaulalla roikkuen. Aika ajoin he jakavat kaiuttimista käskyjä hepreaksi, toisinaan he vain nuokkuvat puoliunessa. Läpikulkijoiden on ahtauduttava hyvin kapeisiin, häkkimäisiin terästunneleihin, kuljettava neljän kääntöportin ja metallinpaljastimen läpi ja todistettava kulkulupansa tympääntyneen tai halveksuvan näköisille vartijoille. Ja toisin kuin olettaisi, tarkastuspiste ei sijaitse Vihreällä linjalla (eli vuoden 1948 sodan jälkeisellä aseleporajalla), vaan Israelin yksipuolisesti julistamalla Jerusalemin kaupungin rajalla – monien mielestä siis palestiinalaisalueella.

Joka-aamuinen jono Qalandiyan tarkastuspisteellä.
”Tämä ei ole turvallisuustarkastus, vaan ihmisten kiusaamista ja häirintää”, kertoo israelilainen, miehitystä vastustavan naisjärjestön, Machsom Watchin jäsen. Pian eräs palestiinalaisvanhus tulee luokseni ja kertoo tarinansa: ”Olen 71-vuotias. Synnyin Jerusalemissa. Puolet perheestäni asuu Ramallahissa, puolet Jerusalemissa. Nyt minulla täytyy olla lupa mennä Jerusalemiin ja minun täytyy aina kulkea tämän nöyryytyksen läpi. Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän? En ole edes kotoisin Euroopasta tai Afrikasta, olen Jerusalemista.”

Qalandiyan tapaisia, pysyviä tarkastuspisteitä on miehitetyllä Länsirannalla yhteensä 59. Lisäksi osittaisia ja ”lentäviä” (eli tilapäisesti pystytettyjä) tarkastuspisteitä oli viime vuonna yhteensä lähes kaksi ja puoli sataa[ii]. Niissä yhdistyy kaksi vahvaa liikkuvuuden rajoitusta: konkreettinen, kontrolloitu muuri tai muu liikkuvuuden este ja monimutkainen, osin mielivaltainen lupajärjestelmä.

Qalandiyan kapea terästunneli.
Mutta tarkastuspisteet eivät suinkaan ole ainoa vapaan liikkuvuuden rajoitus Länsirannalla. Israelin pystyttämä turvamuuri halkoo Länsirantaa siellä täällä. Sitäkään ei ole rakennettu rajalle ja siksi se on myös kansainvälisen oikeustuomioistuimen mukaan laiton[iii]. Israelin suunnitelman mukaan muuri on tällä hetkellä 62-prosenttisesti valmis ja 10 % siitä on parhaillaan rakenteilla. Mikäli muuri rakennetaan kokonaisuudessaan, sitä kulkee Länsirannalla yli 700 km ja 85 % siitä sijaitsee Länsirannalla, ei rajalla. Muuri siis anastaa maata, eristää toisistaan kyliä ja kaupunkeja ja täten sirpaloi koko Länsirantaa sekä vaikeuttaa olennaisesti palestiinalaisten liikkumista. Ennen minuuttien matka saattaa muurin vuoksi venähtää puolitoistatuntiseksi. Lisäksi vaikutukset kylien ja kaupunkien talouteen ovat monin paikoin romahduttavat. Jokainen voi myös kuvitella, mikä vaikutus loputtoman tuntuisella, kahdeksan metriä korkealla harmaalla betonimuurilla on maisemaan ja ihmismieleen.



Israelin rakentamaa turvamuuria Al-Ramin kaupungissa.

Erityisesti muurista kärsivät maanviljelysalueiden ihmiset. Muurin taakse jäävät usein heidän parhaat viljelys- ja laidunmaansa. Heitä varten Israel on rakentanut muuriin yhteensä 81 maatalousporttia, joiden läpi maanviljelijät ja paimenet kulkevat mailleen. Kuitenkin, OCHA:n (YK:n ihmisoikeusjärjestö) raportin mukaan, vain 9 näistä porteista on auki päivittäin. Silloin, kun portit ovat auki, matka niiden läpi on samantapainen kuin tarkastuspisteillä – tällä kertaa vain mukana on tavallisesti melkoinen lauma lampaita, jotka pitäisi aamulla viedä portista läpi sen viisitoistaminuuttisen tai puolituntisen aukiolon aikana – ja tuoda iltapäivällä pois, kun portti avataan toisen kerran. Myöhästymisille ei tässä järjestelmässä ole sijaa.

Akkaban maatalousportilla Jayyusin lähellä.


Israel kontrolloi tehokkaasti myös Länsirannan teitä. Israelin laittomissa siirtokunnissa asuville valtio tarjoaa laadukkaat ja nopeat tiet kaupungista toiseen, mutta monille näille teille palestiinalaisten ajoneuvojen pääsy on joko kokonaan tai osittain estetty tai edellyttää asianmukaista viranomaiselta haettavaa lupaa[iv].



Kaikki nämä rajoitukset perustellaan turvallisuussyillä. Jokainen palestiinalainen on siis potentiaalinen turvallisuusuhka Israelille – ja sen nojalla kansainväliset ihmisoikeussopimukset ovat toissijaisia.

Ehkä yksi kaikkein räikeimmistä esimerkeistä löytyy aivan Jerusalemin pohjoispuolelta, läheltä Biddun palestiinalaiskylää. Siellä yksi perhe ei suostunut jättämään kotiaan ja maitaan Israelin painostuksesta huolimatta. Niinpä he asuvat nyt Israelin rakentaman aidan ympäröimänä ja ainoa ulospääsy on portti, jota Israel kontrolloi. Halutessaan ulos tai takaisin taloonsa, perheen on siis joka kerta soitettava sotilaille ja pyydettävä portin avaamista. Vain perheen jäsenet ovat oikeutettuja käyttämään porttia – ei siis edes perheen sukulaiset tai ystävät.

Yhtä perhettä varten rakennettu portti lähellä Biddua.
”Meitä kohdellaan kuin eläimiä”, sanoo harmaapäinen palestiinalaismies minulle Qalandiyan jonossa. Mutta kun katson, miten pikkulinnut pyrähtelevät porttien väleissä ja kissat lönköttelevät tarkastuspisteen alueen läpi miten tahtovat, en voi olla ajattelematta, että tilanne saattaa olla vieläkin tylympi.

Kuvat ja teksti: Juhani Valkama






[i] Toimin ihmisoikeustarkkailijana osana EAPPI-ohjelmaa (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel). Se on kansainvälinen ohjelma, joka lähettää ihmisoikeustarkkailijoita vapaaehtoisiksi Länsirannalle ja Itä-Jerusalemiin. Suomesta lähetetään vuosittain 12-14 tarkkailijaa. Kolme kuukautta kestävän vapaaehtoisjakson aikana tarkkailijat kokevat, millaista on elää miehityksen alla, seuraavat tilannetta alueella, raportoivat mahdollisista ihmisoikeusloukkauksista ja tarjoavat suojelevaa läsnäoloa paikallisille. Palattuaan kotimaahansa tarkkailijat jatkavat vaikuttamistyötä.

[ii] YK:n ihmisoikeusjärjestö OCHA:n (United Nations Office for the Coordination of Humanitarian Affairs) julkaiseman vuosittaisen tiedotteen Fragmented Lives: Humanitarian overview 2013 mukaan.

[iii] Kansainvälisen tuomioistuimen (International Court of Justice) neuvoa-antava mielipide 2004.

[iv] Ks. esim. israelilaisen ihmisoikeusjärjestö B’Tselemin (Israeli Information Center for Human Rights in the Occupied Territories) raportti: http://www.btselem.org/publications/summaries/200408_forbidden_roads

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti